Aloitin oman blogin käsitöilleni. Olen jo pienestä asti tehnyt käsitöitä, aloittaen neulomisesta ja virkkaamisesta, jonka jälkeen olen kokeillut melkein mitä vain. Olen ommellut, sitonut kirjoja, hionut kiviä, valanut ja käärinyt kynttilöitä ja huovuttanut pikkuisen.

Pienten lasten äitinä ei nykyään enää aina jaksa eikä ehdikään näpertää mitä mieli tekee, vaan silloin tehdään, kun lapset nukkuvat. Istun yleensä sohvannurkassa ja neulon. Tähän blogiin voin hehkuttaa uusia hurahduksia ja valmistuneita töitä. Toivottavasti niitä tulee jatkossakin paljon, olen alkanut kuvata töitäni vasta tänä vuonna, joten paljon on lähtenyt eteenpäin ilman dokumentointia valmistumisesta.

Neulomisiin!