Elämä jatkuu, välillä jopa melko valoisana.

Sukat edistyvät vauhdilla. Toisesta sukasta on varsi puolivälissä. Malli on Sukkasillaan-kirjasta, lankana ruskea Nalle.

400419.jpg

Mimmille on tulossa villatakki seiskaveikasta, lanka varaston aarteita ja malli jostain Novitasta (en millään muista numeroa, enkä jaksa sitä nyt lähteä etsimään). Takakappale menossa.

400420.jpg

Ompeluhuoneessa ompelua odottavat uudet verhot olohuoneeseen ja kasa vaippoja, joilla ei nyt sitten olekaan kiire.

Haaveitakin on (hint hint, SNY! ;) ): haluaisin jonkin ihanan huivin salomoninsolmuilla.. En nimittäin ole vieläkään ehtinyt opetella tekniikkaa. Ensimmäiset solmuni eivät näyttäneet todellakaan siltä miltä olisi pitänyt.

Haluaisin itselleni jonkin ihanan villatakin, materiaali ja malli ovat vielä hakusessa. Jos joskus saan tuon Mimmin villatakin valmiiksi, pitää Kimulillekin tehdä samanlainen. Tytöt tarvitsevat kevääksi pipot, ja ajattelin toteuttaa ne tällä ohjeella puuvillalangasta. Haluaisin vihdoinkin aloittaa Fifiä mohairista, mutta sen estää se, että minulla on kaksi vaihtoehtoa langaksi, enkä tiedä kumpi olisi parempi ja mieluisampi.

Kirjastoanikin haluaisin kartuttaa, sekä Viikinkineuleet että Kalevalaneuleet-kirjat ovat hakusessa! Tuo Viikinkineuleet vain taitaa olla loppuunmyyty, mutta ehkäpä joku ihana ihminen malttaisi luopua omastaan.. ?

Olo on fyysisesti vielä melko nuutunut, mutta henkisesti alan hyväksyä tapahtuneen. Anemia vaivaa, väsyttää ja heikottaa, eikä rauta mahakipuineen ja vessajuoksuineen kyllä auta asiaa. Pakko sitä kai on kuitenkin syödä, että joskus pääsisin taas normaaleihin hb-arvoihin.

Ai niin, unohtui sanoa: SNY lähetti minulle jo viime viikolla (taisi olla juuri ystävänpäivä kun se saapui, mutta itsehän olin silloin sairaalassa) Positiivareiden mietekirjan "Älä syö keltaista lunta!". Hauskoja elämänohjeita näkyy siellä olevan, vaikka en ole vielä ehtinytkään koko kirjaa lukea. Kiitos!