on mennyt tämä bloginpito. Pelkästään hyshys-juttuja on valmistunut viime aikoina. Lankaa on kulunut valmiisiin lahjoihin jo 150 g ja yksi työ olisi viimeistelyä vaille valmis. Innostuin kuitenkin tekemään pitkästä aikaa vaakatilkkuja. Mimmi kysyi jokin aika sitten, että miksi tytöillä ei ole sellaista kudottua peittoa? Onneksi varastossa oli 12 tilkkua odottamassa, ettei aivan tyhjästä tarvinnut aloittaa! Nyt on puikoilla jo 16. tilkku, enää vajaa parikymmentä jäljellä, että saan yhdelle tytölle peiton. Jos jokaiselle perikuntani jäsenelle aion tikuta oman, tarvitaan kaiken kaikkiaan 105 tilkkua. Huh huh!

Enterorokosta kun selvisin, niin nyt on alkanut iskeä syysflunssa päälle ja sormista kuoriutuu nahka. Neulominen on hitusen hankalaa, mutta pohjalaisella sinnikkyydellä päästelen menemään. Se mikä ei tapa, vain vahvistaa, eikös juu?