kolahti postilaatikkoon tänään. Odotin kovasti, mitä muutoksia Anu tekee, mutta eihän tuo hirvittävästi muuttunut. Sattui sopivasti, mielessäni on pyörinyt malli, jonka haluaisin ommella tytöille. Kankaatkin ostin jo viime vuoden puolella. Se olisi lyhythihainen, kuminauhat hihansuissa. Pitkä, tunikamallinen, ja kauluksessakin olisi kuminauha. Mietin vain, miten sen pääntien voisi toteuttaa, kun en ole aiemmin sellaista tehnyt. No kappas vain, uusimmassa lehdessä oli juuri suunnittelemani ja himoitsemani kaava! Nyt pitäisi siis saada aikaa ompelulle tämän ahkeran puikkojen heiluttelun sijaan.

Kivoja neuleitakin kyllä näkyi, tykkäsin varsinkin niistä paksusta langasta toteutetuista jutuista. Hiljan tuli Unelma-kerhon kuukauden kirja, Isot puikot, paksu lanka, joten tällä mäellä on oikein tapetilla nyt nuo paksut langat.