Keskiviikkoaamulla ajelimme Isännän kanssa sairaalanmäelle. Jo pelkkä matka oli raskas. Käynnistelyn jälkeen pieni enkelimme syntyi puoli kahdelta. Istukan irtoamisen kanssa oli ongelmia, kahden todella kipeän tunnin jälkeen pääsin vihdoin kaavintaan. Menetin pelkästään kaavinnassa yli litran verta, ja hb romahti reippaat 50 yksikköä. Eilen odotin koko päivän veritankkausta ja 3 pussia punasoluja saatuani pääsin vihdoin kotiin iltakymmeneltä.

Sairaalasta poislähtö oli vielä rankempaa kuin sairaalaan meneminen. Synnytyksen jälkeen jouduinkin lähtemään yksin kotiin ja jättämään enkelini sairaalaan. Fyysinen olo on melko hyvä, mutta henkinen olo sitten sitäkin rankempi.

Olin varannut mukaani sairaalaan peräti kaksi käsityötä, villasukat itselleni ja Mimmille aloitetun villatakin. En kuitenkaan ensin ehtinyt ja loppujen lopuksi edes jaksanut ajatellakaan käsitöitä. Tänään kuitenkin olen jo jatkanut villasukkaani, ja juuri tuollainen no brains-homma sopii suruaikaan loistavasti. Käsityö vaatii sen verran keskittymistä, että aikaa ei ole miettiä ylimääräisiä asioita, mutta homma on kuitenkin sen verran simppeliä, ettei se vaadi yhään enempää ajattelua.

Olo on välillä jo melko luottavainen, että tästä vielä selvitään. Saman tien kuitenkin mieli taas mustuu sitäkin enemmän.